Yli 500 villieläintä teurastettiin aurinkoenergiapuiston tieltä Portugalissa

Ep2k30kW8AAjhk8

Max

Azambujassa Portugalissa on noussut kohu, kun metsästysseurue Torre Belan jäseniä palkattiin tappamaan yli 500 villieläintä aidatulta alueelta, jonne ollaan perustamassa valtava aurinkoenergiapuisto. Puistoksi suunnitellulta alueelta oli ensin hakattu kaikki puut ja sen jälkeen oli tarkoitus päästä eroon eläimistä.

Teurastus paljastui kun seurueen jäsenet lähettivät kuvia lahtauksesta sosiaaliseen mediaan.


Tapaus on herättänyt raivoa myös portugalilaisissa ja maan ympäristöministeri João Pedro Matos Fernandes onkin peruuttanut seuran metsästysluvat. Hän myös sanoi, että seuran johtoa ja teurastukseen osallistuneita metsästäjiä tullaan rankaisemaan.

Tiettävästi hän ei ottanut kantaa itse aurinkoenergiapuiston rakentamiseen, jonka johdosta sadat villieläimet menettivät henkensä. Tiedämme että vihreä energia on kallista ja vaarallista eläimille, mutta en tiennyt että ympäristöväen mielestä todellakin on kohtuullista että eläimiä tapetaan tahallisesti aurinkoenergiapuiston takia. On surullista, että kansalaiset sallivat tämän äänestämällä luonnon viholliset valtaan.

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy olla kirjautunut, jotta voit jättää kommentin.