Tutkija: Vuotavat koronarokotukset ovat ihmiskunnan suurin uhka koskaan

Senior man nurse with syringe preparing a dose of the vaccine in exchange for cash to beat the priority line or queue

Ennen kuin kerron miksi nykyiset, ei-immunisoivat koronarokotteet ovat ihmiskunnan suurin uhka, käydään läpi mitä tarkoittaa rokote. Se ei välttämättä enää ole kaikille päivänselvää.

Mikä on rokote?

Ennen koronaviruspandemiaa, rokotteen määritelmä oli ao. kaltainen. Kuten suomenkielisessä Wikipediassa tämän jutun kirjoittamishetkellä vielä on:

Rokote on lääkevalmiste, jota käyttäen potilaalle annetaan rokotus. Rokotteen tavoite on tarjota toimiva immuniteetti tiettyä sairautta tai tautia vastaan aktiivisella immunisoinnilla. Aktiivinen immunisointi tarkoittaa elimistön oman vasta-ainetuotannon käynnistämistä. Tämä tapahtuu rokottamisella.

Aktiivisen immunisoinnin seurauksena elimistö tuhoaa taudinaiheuttajan jo ensi tapaamisella nopeasti, eikä tautia ehdi kehittyä. Näin rokotetusta tulee immuuni tautia vastaan.

CDC:n eli USA:n tautikeskuksen verkkosivuilla rokote määriteltiin aiemmin näin:

A product that stimulates a person’s immune system to produce immunity to a specific disease, protecting the person from that disease. Vaccines are usually administered through needle injections, but can also be administered by mouth or sprayed into the nose.

Eli aika pitkälti samoin kuten Wikipediassa. Voit tarkistaa asian Archive.orgin tallenteesta.

Rokotteen määritelmää muutettiin

”Jostain” syystä, koronaviruspandemian aikana rokotteen määritelmää muutettiin kaikessa hiljaisuudessa. Nykyinen määritelmä rokotteesta CDC:n verkkosivuilla on:

A preparation that is used to stimulate the body’s immune response against diseases. Vaccines are usually administered through needle injections, but some can be administered by mouth or sprayed into the nose.

Eli rokote ei ole enää ”tuote, joka stimuloi henkilön immuunijärjestelmää tuottamaan immuniteetin tiettyä tautia vastaan, suojaten henkilöä taudilta”. Vaan se on ”valmiste, joka stimuloi kehon immuunijärjestelmää tautia vastaan”. Ei enää suojaa, eikä immuniteettiä.

Siksi he voivat sanoa ”koronarokotteita” rokotteiksi, vaikka oikean ja perinteisen määritelmän mukaan ne eivät sitä ole.

Koronarokote on ennakkoon annettavaa ei-immunisoivaa hoitoa

Todellisuudessa koronarokotteita pitäisi kutsua ”ennalta suojaaviksi hoidoiksi”. Tai geeni-/soluterapiaksi, kuten Bayerin Stefan Oelrich niitä kuvaili World Health Summitissa 2021:

Finally, mRNA vaccines are an example of this gene and cell therapy. As I like to repeat, if we had asked public opinion two years ago: “Would you be ready to undergo gene or cell therapy and see it injected into your body?” had a 95% refusal rate. I think this pandemic has opened the eyes of many people to innovation, in ways inconceivable in the past.

 

Vertaillaanpa sitten oikeaa rokotetta ja koronarokotteita

Oikea rokote eli tuhkarokkorokote

Ao. kuvaaja näyttää tuhkarokon tilannekehityksen Englannissa ja Walesissa vuosina 1940 – 2010. Tautitapaukset vaihtelivat alkuvuosikymmenien aikana, mutta satojatuhansia keskimäärin vuosittain.

Vuonna 1968 otettiin käyttöön tuhkarokkorokotus. Sen jälkeen tapaukset kääntyivät laskuun, kuten tietenkin odotettiinkin. Kun rokotuskattavuus oli yli 60% eli 1980-luvulla, tapausmäärät olivat jo romahtaneet.

 

Tuollaista laskevaa tartuntakäyrää siis odotettiin, kun otettiin käyttöön rokotus. Ainakin ennen muinoin, tarkoitan siis aikana ennen koronapandemiaa. ”Rokotus on ainoa tie ulos pandemiasta”, niin meille sanottiin.

Valerokote eli koronavirusrokote

Ao. kuvaajassa näet Suomen, Tanskan ja Norjan koko väestön rokotuskattavuuden ajalla 29.12.2020 – 15.12.2021. Kuten huomaat, lokakuun 3:s päivä Tanskassa oli rokotettu 75% väestöstä ja Suomessakin 63,5%.

Kun 63-75% väestöstä on täysin rokotettu ja jos koronarokote toimisi kuten tuhkarokkorokote, niin tartuntamäärät olisivat selkeässä laskussa, eikö niin?

Katsotaanpa tartuntojen kehitystä ajalla 29.12.2020 – 15.12.2021 eli samalla ajalla kuin em. rokotuskuvaaja.

Ei näytä samalta kuin tuhkarokkorokotteen kanssa, vai mitä?

Lokakuun 3:s, jolloin Tanskan rokotuskattavuus oli 75%, tartunnat lähtivät jyrkästi nousuun. Tällä hetkellä Tanskassa on tartuntoja noin 10000 päivässä – enemmän kuin koskaan pandemian aikana. Sen vuoksi 17.12.2021 Tanska meni kiinni:

Lähes sama ilmiö tapahtuu Norjassa, jossa tartuntoja on tällä hetkellä n. 5000 päivässä – enemmän kuin koskaan ennen. Suomen tartunnat eivät lähteneet yhtä jyrkästi nousuun, mutta selkeään kasvuun kuitenkin. Suomessa on nyt koronatartuntoja n. 2000 päivässä, enemmän kuin koskaan pandemian aikana.

Toimivatko siis koronarokotteet?

Eivät toimi, se on päivänselvää. Ne eivät toimi lainkaan kuten rokotteen kuuluisi toimia. Ne eivät toimi siten kuin toivoimme ja siten kuin meille luvattiin.  Näyttäisi jopa siltä, että alueilla, joissa on korkea rokotuskattavuus, tartuntoja ja kuolemia on eniten.

Mikä siis on vialla?

Vika on siinä, että koronavirusrokote ei immunisoi, vaan parhaimmillaan lieventää taudinkuvaa. Sitäkään ei aina, koska rokotettuja on sairaalassa ja kuolee.

Rokotetut ovat vaarallisia toisille, eivät rokottamattomat. Koronatartuntaa kantava, rokotettu ihminen, ei välttämättä edes tiedä kantavansa virusta. Koska koronarokote ei immunisoi, rokotettu voi saada tartunnan, jolloin virus monistuu ja mutatoituu hänessä. Hän myös levittää sitä muihin, koronapassin tuomalla valheellisella turvallisuudentunteella.

Jos rokote olisi oikea eli immunisoiva, niin rokotettu ihminen ei saisi tartuntaa ja viruksen kierto pysähtyisi. Nyt sitä ei tapahdu, vaan virus jatkaa kiertoaan ja muuntuu, rokotteen ohjaamaan suuntaan.

Normaalisti kun ihmiset saavat tartunnan ja tulevat kipeiksi, he ymmärtävät jäädä kotiin sairastamaan. Siksi he eivät yleensä tartuta toisia, toisin kuin rokotetut, jotka koronapassin ja hallituksen siunauksella levittävät virusta surutta toisiin.

Vuotavan rokotteen aiheuttamat uhkakuvat

Kuten oikeat virologit tietävät, ei-immunisoivalla rokotteella ei KOSKAAN pidä rokottaa, kun taudinaiheuttajaa on laajasti liikkeellä. Eli esim. pandemian aikana. Nyt niin tehdään, ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa. Seuraukset voivat olla hirvittäviä.

Mass infection prevention and mass vaccination with leaky Covid-19 vaccines in the midst of the pandemic can only breed highly infectious variants.
Geert Vanden Bossche

Koronarokote on suunnattu Sars-CoV-2 viruksen piikkiproteiinin tiettyä osaa kohtaan, joka oli alkuperäisessä Wuhan-viruksessa. Kyseinen virus kuoli sukupuuttoon viime vuonna.

On myös merkkejä siitä, että rokote estää normaalin, laaja-alaisen immuunivasteen kehittymisen. Rokotuksen aikaansaamat vasta-aineet ovat yksipuolisia – eivätkä toimi, kun virus muuntuu.

Luontainen immuniteetti on monta kertaa tehokkaampi ja – monipuolisempi. Tosin sen hankkiminen vaatii pientä riskianalyysiä, koska virus jättää henkiin vain 99.85% tartunnan saaneista.

Koronavirus Sars-CoV-2 muuntuu tehokkaasti kun miljardeilla ihmisillä on samanlainen, kapea-alainen rokotteen aikaansaama immuunivaste. Yksipuolinen immuunivaste, joka ei tapa virusta, tarjoaa virukselle tehokkaat varianttitehtaat miljardeissa ihmisissä. Siis täsmälleen päinvastoin kuin mediasta olet ehkä lukenut.

Rokote siis ohjaa viruksen evoluutiota.

Antibody Dependant Enhancement?

Rokotevalmistajien painajaisessa tapahtuu ns. ADE-ilmiö eli rokote saa aikaan taudin pahenemisen. Kun virus muuntuu, rokote ei enää suojaa, vaan sen tuottamat vasta-aineet pahentavat tautia.

On myös täysin mahdollista, että jokin miljardeissa rokotetuissa syntyvä mutaatio on paljon tappavampi kuin muut.

ADE-ilmiö tapahtui mm. Denguekuume-rokotteen kanssa. Se tarkoitti sitä, että denguerokotteesta syntyneet vasta-aineet 2-tyypin denguevirusta vastaan aiheuttivat yhdessä seuraavan, esimerkiksi 4-tyypin, dengueviruksen kanssa vakavan verenvuotokuumeisen tautimuodon. Siihen kuolleisuus oli jopa 10 %.

Asiaa käsiteltiin kansantajuisesti mm. Joe Rogan podcastissa:

Rogan kertoi, että hän saa asian suhteen jatkuvasti yhteydenottoja huolestuneilta lääketieteen ammattilaisilta. Ei siis miltään Twitter-virologeilta. Harva kuitenkaan on valmis tulemaan julkisuuteen huoliensa kanssa. Kiitos siitä mm. median lietsomalle vainolle, jossa jokainen nykyisiä koronarokotteita arvosteleva leimataan ”koronadenialistiksi” tai ”rokotevastaiseksi”.

Nykyisestä ilmapiiristä kertoo valitettavaa kieltään se että valtion viraston eli THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek puhuu ”kulkutautimyönteisistä” ihmisistä. Se ei tee kenestäkään kulkutautimyönteistä, jos ei kaiken todistusaineiston jälkeen luota näihin ns. ”rokotteisiin”.

On myös aivan mahdollista, että jossakin virus mutatoituu nopeammin leviäväksi, mutta miedommaksi versioksi. Uusimpien uutisten mukaan Omicron variantti kiertää mRNA-injektioiden suojan täysin. Onko se miedompi tai onko sillä ADE-ominaisuuksia, selviää aivan lähiviikkoina.

On väläytelty, että jatkossa jokainen joutuisi ottamaan tehosterokotuksen joka vuosi. Ehkä jopa useammin. Myös rokotepakkoa väläytellään joissakin maissa.

Pahin mahdollinen skenaario

Jatkuvalla rokote- ja tehosterumballa on mahdollisuus tuottaa eräs harvinainen, mutta mahdollinen ja hyvin pelottava lopputulos. Siinä virus muuntuu rokotepaineen avulla niin tappavaksi, että kaikkien on pakko ottaa rokotus, ehkä useinkin – tai kohdata varma kuolema.

Kun virus saa mahdollisuuden mutatoitua rokotetuissa ihmisissä, jotka eivät kuole, mutta eivät kykene tappamaan virusta – se voi muuntua koko ajan vaarallisemmaksi. Syynä on se, että koska ei-immunisoiva rokote suojaa joitakin tartunnan saaneita kuolemalta tai pidentää elinaikaa, niin myös erittäin tappavalle virukselle jää aikaa levitä.

Kyseinen ilmiö eli ”epätäydellisen rokotteen hypoteesi” on tunnettu ja todellinen, joskin harvinainen. Niin kuitenkin tapahtui kun siipikarjaa alettiin rokottamaan Marekin tautia vastaan.

Marekin tauti on kanoissa esiintyvä herpesvirus, joka aiheuttaa syöpää. Ensimmäinen rokote sitä vastaan otettiin laajalti käyttöön 1970-luvun alkupuolella.

Kanat, jotka olivat saaneet tartunnan, alkoivat levittää virusta n. 10 päivää tartunnan jälkeen. Viruksesta oli useita muunnoksia eli variantteja. Kuten koronaviruksessakin – Alpha, Delta, Omicron jne.

Osa Marekin taudin virusmuunnoksista oli hirvittäviä, jotka tappoivat kaikki tartunnan saaneet kanat muutamassa päivässä. Ennen rokotusten alkamista, kanat kuolivat tällaisen supervariantin aiheuttamaan tautiin ennen kuin ne ehtivät tartuttamaan muita kanoja. Eli kyseinen virusmuunnos ei kyennyt leviämään.

Ensimmäisen sukupolven rokote kuitenkin aiheutti sen, että supertappavan variantin sairastuttamat kanat eivät kuolleetkaan tautiin. Ne jäivät henkiin ja kykenivät tartuttamaan tautia lajitovereihinsa. Koska ne elivät yli 10 päivää. Jos tartunnan saanut yksilö ei ollut rokotettu, se kuoli.

Tappava virusvariantti sai näin rokotuksen kautta edun ja siitä tuli pian vallitseva virus. Muut, vähemmän vaaralliset variantit hävisivät. Ilman rokotusta supervariantti ei olisi ehtinyt levitä muihin kanoihin, koska se oli niin tappava. Se olisi kuollut sukupuuttoon.

Nykyään tuo äärimmäisen vaarallinen supervirus on vallitseva kanta. Muita ei enää ole. Siksi kaikki kanat on rokotettava, koska muuten ne kuolevat Marekin tautiin.

Marekin taudin rokotefiaskon antaman esimerkin kautta, on syytä miettiä onko mahdollista että koronavirus Sars-CoV-2 muuntuu äärimmäisen tappavaksi rokotusten avulla?

On selvää, että Sars-CoV-2 virusta on enää mahdoton hävittää. Voimme unohtaa ”tukahduttamisen”. Virus leviää eläimissä, kuten minkeissä, kissoissa, koirissa ja peuroissa.

Onko mahdollista, että siitä kehittyy rokotusten avulla muunnos, joka on äärimmäisen tappava, mutta ainoastaan rokottamattomille?

Jos näin kävisi, lääketeollisuudella olisi käsissään Sampo – ikuisen vaurauden lähde. Silloin kaikkien tulisi ottaa rokotus (tai kuolla).

Ehkä todistus rokotuksesta kytkettäisiin sähköiseen ID-korttiin, joka on samalla digitaalisen keskuspankkirahan maksuväline. Ilman sitä kukaan ei voi ostaa tai myydä. Ihmiskunta olisi orjuutettu täydellisesti.

Rinnakkaisyhteiskuntaa ei voisi olla. Vain yksittäiset, syrjäisissä erämaissa asuvat heimot, yksilöt tai yhteenliittymät, voisivat tulla toimeen ilman uutta, uljasta globaalia maailmaa.

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy olla kirjautunut, jotta voit jättää kommentin.