Oletko koskaan miettinyt miksi ihmeessä Suomessa on pakko opiskella ruotsin kieltä? Tiesitkö että aina niin ei ole ollut?

Suurin osa vastaa ensimmäiseen kysymykseen yleensä että koska Suomi on kaksikielinen maa ja ruotsi on toinen virallinen kieli.

Vaikka sitä nykyään käytetäänkin yleisenä perusteluna pakkoruotsille – se ei ole syy siihen että lähes kaikki suomalaiset ovat joutuneet opiskelemaan kieltä josta ei ole suurimmalle osalle mitään hyötyä ja jonka opiskelua moni vihaa vieläkin.

Totuus on paljon arkisempi ja likaisempi, nimittäin poliittiset lehmänkaupat.

Pakkoruotsia ei siis opiskella siksi että Suomi on kaksikielinen tai että se olisi hyvä asia muiden kielten opiskelun kannalta tai mitä näitä yleisiä perusteluja nyt sitten onkaan.

Pakkoruotsi on poliittisen lehmänkaupan tulos

Vuonna 1966 demarit saivat suuren vaalivoiton, 55 kansanedustajaa eduskuntaan. Rafael Paasiosta (sd) tuli pääministeri ja opetusministeriksi nimitettiin R. H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä.

Oittinen kysyi asiantuntijoilta, mitä kieliä tai kieli pitäisi tulla tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin että englanti. Oittinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn.

Vuonna 1968 oli presidentinvaalit ja Kekkonen valittiin uudelleen. Presidentinvaaleja käytettiin perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei presidentti vaihtunutkaan.

Vuonna 1968 nimitettiin uusi hallitus, jonka pääministeriksi tuli Mauno Koivisto (sd) ja opetusministeriksi Johannes Virolainen (maalaisliitto). Huomiota herätti, miksi suuren maalaisliiton puheenjohtaja Johannes Virolainen ei ottanut valtiovarainministerin tai ulkoministerin salkkua, vaan vain opetusministerin salkun. Jatkosta selviää miksi näin.

Hallitukseen oli tulossa vahva vasemmistoenemmistö, Sdp, Tpsl, Skdl ja Virolainen oli menossa hallitukseen yksin edustamaan oikeistoa. Kokoomus ei tuolloin kelvannut hallitukseen “yleisistä syistä”.

Siksi Virolainen kääntyi asiassa Rkp:n ja Jan-Magnus Janssonin puoleen houkutellen Rkp:tä vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi.

Rkp saneli ehtonsa ja tuli hallitukseen.

Ehtona oli pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen työllä ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineellä esityöllä ei ollut enää merkitystä.

Edellä olevan on kertonut opetusneuvos Asseri Joutsimäki, joka oli mukana asiantuntijana peruskoululakia sorvattaessa.

Kansanedustaja Jutta Zilliacus (Rkp) kertoi Radio Vegasssa 27.2.2012, että Jan-Magnus Jansson kiristi pakkoruotsin peruskoululakiin. Zilliacus piti tehtyä pahana virheenä.

Pääministeri Mauno Koivisto (sd) piti pakkoruotsin ottoa lakiin perin ongelmallisena ja epäili, että nyt oltiin sotkemassa puoluepolitiikkaa pedagogiikkaan. Kyseessä oli puhdas puolue-ja valtapoliittinen, ei kielipoliittinen, päätös.

Virolaiselle mahdollinen Janssonin kiristys oli mieluinen kiristys.

Opetusneuvos Asseri Joutsimäki kertoi Ilta-Sanomissa vielä näin: ” Poliittisen korruption seurauksena on meillä ollut tuon puoluepoliittisen päätöksen silloin tehneiden puolueiden virkamiesvasallien jatkumo 40 vuoden ajan ja asiasta ei ole saanut puhua ääneen. Siihenhän oli totuttu myös toisessa asiassa, josta piti vaieta ’yleisen edun vuoksi’.”

http://heikkitala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161658-miten-pakkoruotsi-tuli-peruskouluun
http://www.pakkoruotsi.net/miksi.php

Koulujen aine nimeltä “toinen kotimainen” päätettiin peruskoulu-uudistuksen yhteydessä 1970-luvun taitteessa silloisten lähinnä maanviljelijöitä edustaneitten hallituspuolueiden ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (Rkp) “lehmänkauppana”.

Johannes Virolainen opetusministerinä ollessaan 1968 – 1970 suostui pakolliseen ruotsin opetukseen kansa- ja keskikoulujen tilalle perustettaviin peruskouluihin. Rkp ilmoitti lähtevänsä hallituksesta, jollei pakkoruotsia tule peruskouluun. Näin toisen ruotsin kielen pakollinen opetus laajeni koko ikäluokkaan peruskoulun seitsemänneltä luokalta alkaen. Tämä tyydytti Ruotsalaista kansanpuoluetta eikä se vastustanut peruskoulu-uudistusta. Kaikille pakollisella ruotsilla haluttiin myös ehkä näyttää, että Suomi ei kuulu Itä-blokin maihin, vaan on osa Pohjoismaita.

“Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä kiistanalaiseksi nousi kysymys uuden kaikille samansisältöisen koulun kielenopetuksesta. Kaikissa uudistuksen lopullista ratkaisua koskevissa valmisteluasiakirjoissa lähdettiin siitä, että peruskouluun tulisi yksi pakollinen kieli, joka suomenkielisissä kouluissa olisi englanti ja ruotsinkielisissä suomi. Suomenkielisillä yläasteella olisi ollut mahdollista valita vapaaehtoisena kielenä ruotsi ja jo kahta kieltä opiskelevilla olisi ollut vielä mahdollisuus valita kolmas kieli, joko saksa, ranska tai venäjä. Lukioon oltaisiin kuitenkin vaadittu kahden kielen hallintaa.

Tämä olisi siis käytänössä johtanut siihen, että alustava päätös peruskoulun jälkeisistä keskiasteen opinnoista olisi pitänyt tehdä jo yläasteen alkaessa. Vuonna 1968 Suomen Sosialidemokraattisen puolueen, Keskustapuolueen, Suomen Kansan Demokraattisen Liiton, Ruotsalainen Kansanpuolueen sekä Työväen ja Pienviljelijäin Sosiaalidemokraattisen Liiton hallitussopimuksessa kuitenkin sovittiin peruskoulun kieltenopetuksessa toisin kun lain valmistelutyön aikana oli ajateltu.

Laki koulujärjestelmän perusteista hyväksyttiin eduskunnassa sellaisena, että peruskouluun tuli kaikille pakollisiksi kaksi vierasta kieltä, joista toisen tuli olla niin sanottu toinen kotimainen. Tämän lisäksi yläasteella voitiin opiskella vielä yhtä vapaaehtoista kieltä. Peruskoulu-uudistus toteutettiin alueittain vuosina 1972 – 1977.” – Wikipedia: Suomen kielipolitiikka

Emeritus opetusneuvos Jaakko Linnankivi, peruskoulun opetussuunnitelmakomitean jäsen 1970: “Koululainsäädännön koonti- ja tarkistustyö on meneillään. Perusopetuksen tehtävää arvioitaessa pitäisi kuulla riittävästi koulutyön todellisuuden, oppimisen, opetuksen, työ- ja kulttuurielämän sekä kansainvälistymisen asiantuntijoita. Peruskoulun kieliohjelma on aihetta arvioida uudelleen. – – Peruskoulun kahdesta pakollisesta kielestä on kiistelty aikaisemminkin.

Hallituksen lakiesityksessä (koulujärjestelmäksi) ja sivistysvaliokunnan mietinnössä 1968 esitettiin peruskouluun yhtä vierasta kieltä. Koulunuudistustoimikunta ja Peruskoulun opetussuunnitelmakomitea olivat ehdottaneet samaa. Hallitus vaihtui ja uusi hallitus teki sisäpoliittisen ratkaisun: ruotsin kielestä tuli peruskoulun pakollinen oppiaine.” (Helsingin Sanomat 22.11.1995)

Ylioppilastutkinnon rakennekokeilu aloitettiin vuonna 1994 29 lukiossa. Alun perin kokeilun kestoksi määrättiin vuodet 1995 – 1998. Kuitenkin kokeilua jatkettiin siten, että viimeinen rakennekokeilun mukainen tutkintokerta oli syksyllä 2003.

Paavo Lipponen toimi Suomen pääministerinä vuonna 1995 –1999 (Lipposen 1. hallitus) ja heti tämän jälkeen 1999 – 2003 (Lipposen 2. hallitus).

STT 20.04.2004: “Toisen kotimaisen kielen poistuminen ylioppilaskirjoitusten pakkoaineena olisi saattanut toteutua jo viime hallituskaudella, ellei silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) olisi estänyt sitä. Edellisen hallituksen opetusministeri Maija Rask (sd.) kertoi tänään eduskunnassa, miten hän eräänä kauniina aamuna sai puhelun pääministerin kansliasta. – Viesti oli selvä ja yksinkertainen: En saa tuoda muutosesitystä hallituksen käsittelyyn. Rkp:n eduskuntaryhmää silloin johtanut kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos ja pääministeri olivat sopineet asiasta.”

Ylioppilastutkinnon rakenneuudistus. jossa pakkoruotsi poistui ylioppilaskirjoituksista, sai vauhtia vasta vuonna 2004, kun 40 000 lukiolaista teki lakon ja marssi ulos kouluista maaliskuussa 2004 vaatien ylioppilastutkinnon uudistamista valinnaisemmaksi. Ylioppilastutkinnon rakenneuudistuksen toteutuessa oli pääministerinä Matti Vanhanen (Kesk.).

Miksi pakkoruotsia ei ole poistettu?

Kun esitetään tämä kysymys, on ensiksi kysyttävä, kenellä on valta Suomessa. Vastaus pitää sisällään ainakin seuraavat:
1) Pääoma eli raha
2) Elinkeinoelämän avainpaikoilla olevat henkilöt
3) Media
4) Politiikan eturivi eli ministerit

Siis:
1) Suomenruotsalaisten varallisuus on korkeampi kuin suomenkielisten. Suomessa on paljon mm. erittäin varakkaita suomenruotsalaisia säätiöitä, jotka myös saavat lahjoituksia ruotsin kielen aseman vahvistamiseen.
2) Suomen ekonomeista yli 16 prosenttia on suomenruotsalaisia (melkein 20 prosenttia kauppatieteellisistä opiskelupaikoista on ruotsinkielisellä kauppakorkeakoulu Hankenilla)
3) Edellisistä johtuen media ei halua nostaa keskusteluun pakkoruotsia
4) Ministereillä on edellisten jälkeen eniten valtaa, mutta ministeritkin tekevät päätöksiä taloudellisin perustein.

Suomen yläluokasta, jota on noin 0,4 prosenttia koko kansasta, on 15 prosenttia suomenruotsalaisia (Tutkija Ilkka Raunio, 2000. “Adlercreutzeista Österbladheihin. Suomen säätyläistön historiaa.”) Puhuttaessa Suomen kaksikielisyydestä päättäjät eivät anna tavalliselle kansalaiselle yhtä suurta arvoa kuin tälle yläluokalle. Päättäjien silmissä suomenruotsalaisia on Suomessa siis 15 prosenttia ja Suomi on täten kaksikielinen maa poliittisten päättäjien näkökulmasta katsottuna.

“Kauppalehden julkaisemien tietojen mukaan suomenruotsalaiset omistavat keskimäärin 3,3 kertaa niin paljon yritysosakkeita kuin suomenkieliset. Suomessa asuvilla ruotsinkielisillä on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomenkielisillä. Joillakin alueilla, kuten pääkaupunkiseudulla, ruotsinkieliset miehet ansaitsevat jopa 17 % enemmän kuin suomenkieliset miehet – -.”
– Wikipedia: Suomenruotsalaiset

“Kielten opettelussa pätevät kylmät taloudelliset realiteetit: köyhemmät opettelevat rikkaampien ja vaikutusvaltaisempien kieltä. Siis suomalaiset ruotsia, virolaiset ainakin ennen laajahkosti suomea jne.”
– Nimim. “Pro et contra”, HS Keskustelut

“Mutta miksi Suomessa on pakkoruotsi, kun 70 prosenttia kansasta sitä vastustaa? Yksi syy voi olla suomenruotsalaisten varakkuus. Sadan rikkaimman verotietoja selaamalla huomaa noin puolella olevan täysin ruotsinkielinen nimi.”
– Ari Peltonen, Pakkåruåtsi, City-lehti 19/2006

“Tekemällä monipuoluehallituksissa kauppoja oikeiden puolueiden kanssa, Rkp on voinut junailla ruotsinkielisille sellaisiakin etuja, joista ei hallitusohjelmassa oltu sovittu.”
– Kansanedustaja, emeritusprofessori Erkki Pulliainen, Koillissanomat, huhtikuu 2003