Muistatko miten koronarokottomattomia demonisoitiin?

Pelko on äärimmäisen vahva tunne.
Pelko ja ihmisryhmän dehumanisointi ovat asiat, joita hyödyntämällä kansalaiset saatiin vihaamaan juutalaisia 1930-luvun Saksassa. Valtio syyllisti juutalaisia maan taloudellisista ja yhteiskunnallisista ongelmista. Saksan hallitus syytti juutalaisia myös kulkutautien levittämisestä.
Syksyllä 2021 monissa maissa, myös Suomessa, käynnistettiin vainokampanja erästä ”kansanryhmää” kohtaan. Kampanja ”rokottamattomien pandemia” oli systemaattinen ja samanlainen kaikissa maissa – lauseita myöten. Sitä ruokkivat poliitikot ja media.
Kampanjassa syyllistettiin niitä ihmisiä, jotka olivat valistaneet itseään uudesta koronaviruksesta, sen aiheuttamasta riskistä ja uudenlaisten koronapiikkien vaaroista, eivätkä siksi halunneet sellaista ottaa. Jo silloin tiedettiin että piikki on aiheuttanut ennätysmäärän vaarallisia sivuvaikutuksia.
Lisäksi tiedettiin, että piikki ei estä saamasta koronatartuntaa, ei estä siihen sairastumista, eikä estä toisten tartuttamista. Eikä se estä koronasairauteen kuolemista.
Pitkän ajan haittavaikutuksista ei ollut mitään tietoa, koska tutkimus oli kesken. Kaikki, jotka ottivat koronapiikin, olivat koehenkilöitä. Tutkimus päättyy vuonna 2023.
Jotkut rokottamattomat amatöörit, jotka lukivat lukuisten terveysalan ammattilaisten piikkikriittisiä kirjoituksia, varoittivat muita koronapiikkien vaaroista. Olen yksi heistä. Tein elokuun 2021 alussa mm. flaijerin, jossa varoitettiin lasten piikittämisestä. Flaijeri perustui täysin faktoihin ja siinä oli mainittu lähteet. Se tuomittiin disinformaationa. Toivottavasti se kuitenkin pelasti edes jonkun lapsen.
Oli yllättävää, avartavaa ja ehkä jopa pelottavaa nähdä, miten nopeasti iso osa kansasta saatiin käännettyä toisia vastaan. Koronapiikeistä kieltäytyneet dehumanisoitiin. Yhteiskunta ja moni kansalainen hyväksyi sen, että koronarokottamattomia voi kohdella toisen luokan kansalaisina ja heiltä voitiin evätä perusoikeuksia.
Ja hallitus siunasi sen. Aivan kuin tämä olisi ollut jonkinlainen testi tulevaa varten.
Ympäri maailmaa oli valtavia mielenosoituksia piikkivaatimuksia vastaan, mutta niistä ei valtamedia hiiskunut. Kun oli pakko kirjoittaa, mielenosoittajat leimattiin äärioikeistolaisiksi ja kulkutautimyönteisiksi. Poliisit käyttivät brutaalia väkivaltaa ja mielivaltaa oikeuksiaan vaatineita mielenosoittajia kohtaan.
Piikeistä kieltäytyneet voidaan sulkea leireille, kuten Australiassa. Suomessakin ehdotettiin, että rokottamattomat saisivat itse maksaa hoitokulunsa, kun muut saisivat maksutonta hoitoa.
Tasa-arvo, ihmisoikeudet, perustuslaki ja yhdenvertaisuus menettivät merkityksensä, koska pandemia oli valtion mukaan rokottamattomien syytä. Ehdotettiin myös pakkorokotuksia. Rokottamattomia sanottiin ”tyhmiksi, itsekkäiksi ja piittaamattomiksi”.
HUS:in sivuilla alettiin julkaista potilastietoja, joissa näkyi kuinka monta rokottamatonta ja rokotettua oli sairaalahoidossa. Lukujen julkaisu lopetettiin, kun kävi ilmi, että rokotettuja oli hoidossa paljon enemmän. Jonkin ajan päästä myönnettiin, että valtaosa oli ihan muusta syystä sairaalassa kuin koronatartunnan takia.
Syrjintä laillistettiin koronapassilla
Syksyllä otettiin Suomessakin käyttöön koronapassi, jonka avulla rokottamattomilta evättiin pääsy mm. harrastuksiin, ravintoloihin ja moniin muihin eri tilaisuuksiin. Suomen perustuslaki kieltää syrjinnän:
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Suomen perustuslaki. 2. luku 6§
Perustuslakivaliokunnan mielestä asia oli ok. Pääministeri Marin myönsi, että koronapassin tarkoitus oli painostaa ihmisiä ottamaan rokotus.
Sillä haluttiin myös rajoittaa ihmisten oikeutta tehdä työtä.
Ja pian tehtiin päätös, joka käytännössä pakotti sotehenkilökunnan ottamaan kokeellisen koronapiikin tai vaihtamaan alaa. Ilman piikkejä heillä ei olisi asiaa työpaikoillensa. Vaikka perustuslain 2. luvussa 18§ lukee:
Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla. Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.
Mitä vihakampanjasta ja syrjinnästä voi oppia?
Syksy oli merkittävää aikaa, koska se opetti minut ymmärtämään 1930-luvun saksalaisia ja nykyistä yhteiskuntaa laajemmin. Ymmärsin, että se mitä silloin tapahtui, voi tapahtua koska tahansa ja missä tahansa. Myös Suomessa. Riittää, että media ja valtio lietsovat siihen.
Suurin osa kansasta on peloteltavissa, koska he saavat tietonsa tv:stä ja iltapäivälehdistä. Terveysviranomaiset seuraavat vain EU:n määräyksiä. Vähäinen luottamukseni viranomaisia kohtaan romahti lopullisesti. Poliitikkoihin en ole koskaan luottanutkaan.
Ajattelen itsenäisesti ja haluan ymmärtää asioita. En tottele sokeasti viranomaisia. Minulla ja monilla muilla oli kysymyksiä, joihin esim. Suomen THL ja STM eivät vastanneet. Suomen lehdistö ei kirjoittanut niistä. Kaikki koronapiikkeihin kriittisesti suhtautuneet leimattiin salaliittoteoreetikoiksi, koronadenialisteiksi ja kulkutautimyönteisiksi.
Ei puhettakaan, että oltaisiin asiallisesti keskusteltu nostetuista huolista.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsia ja nuoria alettiin rokottamaan, tuli selväksi että sillä piikittämisellä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Lisäksi toimenpide tehtiin tarkoituksella siten, että ryhmäpaine oli kova – lapset ja nuoret haettiin luokasta piikille. Kynnys jäädä istumaan paikalleen, kun muut lähtivät piikille, oli kova. Se oli täysin suunniteltua toimintaa. Mutta miksi?
Nuoret ja lapset olivat täysin turvassa uudelta koronavirukselta. Ei ollut mitään lääketieteellistä syytä piikittää heitä. Ainoastaan valtavia riskejä, koska pitkäaikaisia haittavaikutuksia ei tunnettu ja lyhyen ajan haittavaikutuksia oli kertynyt jo ennätysmäärä.
Miksi sellainen riski otettiin? Miksi lasten ja nuorten terveys vaarannettiin? Silloin ymmärsin, että JOKIN INSTANSSI JOSSAKIN, haluaa että KAIKKI ottavat tuon piikin.
Miksi? Sitä aloin selvittämään ja siitä julkaistaan erillinen artikkeli.
Tässä lopuksi kuvia vihasta
…joista ison osan on koostanut Saara Lifflander Twitterissä. Muistetaan, että syrjintä jatkuu edelleen, vaikka koronapassi ei enää käytössä olekaan. Hoitajat ovat edelleen laittoman päätöksen alla.