10 + 1 esimerkkiä siitä että toiset ovat hieman tasa-arvoisempia kuin muut

Small piglet waiting feed in the farm

Max

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Hienoja sanoja ja paperilla upeita tavoitteita. Mutta Suomi ei ole tasa-arvoinen, eikä yhdenvertaisuus koske samalla tavalla kaikkia.

Ja kuten eräs sisäministeri ylpeänä julisti, se on hallituksen tavoitekin: täysin intersektionaalisen feminismin mukaista. Siinä järjestelmässä kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta eräät ovat uhristatuksensa mukaisesti hieman ”tasa-arvoisempia” kuin muut, kuten eräässä mainiossa kirjassa todetaan. Todistan sen sinulle.

Yhdenvertaisuus.fi sivustolla, joka on “oikeusministeriön ylläpitämä tietopankki yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä kiinnostuneille henkilöille ja organisaatioille”, kerrotaan:

Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä esimerkiksi iän, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tarkastellaan muutamia esimerkkejä, miten Suomessa käytännössä toimitaan ja sovelletaan ko. lakia ja onko se tasa-arvoista ja yhdenvertaista.

Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen

  1. Suomalainen kansanedustaja kertoo että homoseksuaalisuus on Raamatun vastaista. Hän saa syytteen ja joutuu moneksi tunniksi poliisikuulusteluun, useaan otteeseen.
  2. Mellunmäen moskeijan imaami kertoi televisiossa Islam-illassa, että islamilaisen lain eli sharia-lain mukaan homoseksuaalisuudesta voidaan tuomita kuolemanrangaistus. Ei poliisitutkintaa, ei kuulusteluja.

Etninen syrjintä rekrytoinnissa

  1. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä esim. iän, ihonvärin tai uskonnon perusteella.
  2. Helsingin kaupungin käytäntönä on “edistää laaja-alaisen tasa-arvon toteutumista, siten että kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta hakijasta tehtävään valitaan aliedustettuun ryhmään kuuluva”. Tarkoittaa siis suomeksi, että esim.  työhön valitaan värillinen maahanmuuttaja, valkoisen kantasuomalaisen sijaan.

Vastaanottokeskukset ja asunnottomat

  1. Turkki uhkaa Eurooppaa uudella pakolaisaallolla. Maahanmuuttoviraston johtaja sanoo: “Lupaan kahdessa päivässä sellaiset 5 000 paikkaa. Meillä on sen verran kovat valmiudet täällä.”
  2. Suomessa on 4600 asunnotonta.

Turvapaikanhakijat vs. suomalaiset köyhät

  1. Turvapaikanhakijat valittivat saamastaan ruoasta. Oulun Serviisin johtajan Riitta Lappalaisen mukaan ruoka-aineita muokataan jatkuvasti turvapaikanhakijoiden tarpeiden mukaan.
  2. Ruokajonoissa on tuhansia suomalaisia ja samaan aikaan niiden rahallisia avustuksia leikataan valtion toimesta.

Ei tietenkään pidä luoda vastakkainasettelua, mutta kyllä se kertoo poliitikkojen arvomaailmasta, jos turvapaikkashoppailijoiden majoittamiseen löytyy välittömästi rahaa, mutta suomalaisten tukemiseen ei.

Jousto ja ymmärrys koululaisten kanssa

  1. Koronapandemian aiheuttaman etäkoulun aikaan osa kouluista teki lastensuojeluilmoituksia, jos oppilas ei vastannut puhelimeen tai ollut palauttanut kaikkia tehtäviä määräajassa.
  2. Muslimien ramadanin aikaan Vantaan kouluissa annetaan ohjeistusta opettajille, jonka mukaan muslimioppilailla on oikeus koulutyön kevennyksiin. Jos vanhemmat eivät antaisi lapsen syödä päiväsaikaan, valvottaisivat tai pitäisivät tätä niin vähässä ruoassa, että nälkä vaikuttaisi kykyyn suoriutua koulutehtävistä, koulu tekisi lastensuojeluilmoituksen. Mutta kun islam ja monikulttuurisuus astuu kuvaan, riittävällä ruoan tai unen saannilla ei olekaan lastensuojelullista merkitystä.

Ideologinen ruokakulttuuri Suomen kouluissa

  1. Monissa Suomen kouluissa on tarjolla kasvisruokavaihtoehto joka päivä. Kerran viikossa kouluissa ja nyt myös armeijassa on ilmastopoliittinen, pakollinen kasvisruokapäivä, jolloin ei ole muuta kuin kasvisruokaa.
  2. Pakollista liharuokapäivää ei ole. Tutkimusten mukaan kasvissyöjät käyttävät kaksi kertaa niin todennäköisesti lääkkeitä mielenterveyden häiriöihin kuin sekasyöjät. Joka kolmas vegaani on masentunut, lisäksi kasvissyöjien todennäköisyys itsetuhoisuuteen on moninkertainen.

Asevelvollisuus

  1. Suomessa asevelvollisuus on pakollinen kaikille miehille. Kieltäytymisestä saa vankilatuomion.
  2. Naisille armeija on vapaaehtoinen. Alexander Stubb pääministerinä linjasi, että miesten asevelvollisuus ei ole tasa-arvo-ongelma, sillä se on perinne, ja perinteistä täytyy pitää kiinni.

Suvivirsi ja perinteiset kristilliset joulujuhlat

  1. Ateistilla ja muslimilla on ollut mahdollisuus jäädä pois kristillisestä joulujuhlasta ja monessa koulussa on järjestetty erikseen juhla uskonnottomille. Suvivirsi on kielletty joissakin kouluissa, mm. koska se kuulemma voi loukata muiden uskontojen edustajia, käytännössä siis muslimeja. Tässä kohtaa perinteistä ei ilmeisesti tarvitse pitää kiinni.
  2. Ainakin Helsingissä lapsia käytetään moskeijassa koulun ev.lut uskontotunneilla tutustumassa islamiin. Opetuskäynneistä ei voi kieltäytyä kristillisen vakaumuksen perusteella.

Uskonnon pyhien arvojen loukkaaminen

  1. Veriryhmä-niminen yhtye oli lisännyt videoita Youtube-palveluun, joissa pilkattiin sekä kristinuskon pyhiä arvoja että pastori Veli Saarikallea ja hänen edustamaansa seurakuntaa. Asiasta tehtiin tutkintapyyntö. Valtionsyyttäjä Mika Illman ei nostanut syytettä.
  2. Suomen Sisu niminen yhdistys julkaisi kotisivuillaan Muhammed-pilakuvia. Suomen pääministeri pyysi julkisesti anteeksi muslimeilta ja keskusrikospoliisi aloitti asiasta tutkinnan.

Naiskiintiöt oltava, entä mieskiintiöt

  1. Lain mukaan suuressa tai keskisuuressa pörssiyhtiöissä on oltava naisia vähintään 40 prosenttia hallituksen jäsenistä vuoden 2020 alussa.
  2. Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä työskentelee 19 henkilöä, kaikki ovat naisia.

Jos huomaat edellisissä kohdissa jotain epätasa-arvoista, niin sinulla on vielä toivoa.

Lisäksi eräs yksityiskohta, joka ei varsinaisesti liity yhdenvertaisuuslakiin, mutta kertonee suomalaisten arvoista jotakin.

Kuutit vs vauvat

  1. Saimaan verkko-kalastuskieltoadressiin tuli parissa päivässä kymmeniä tuhansia allekirjoituksia. Tämä sen seurauksena, kun kahtena vuorokautena neljä kuuttia kuoli verkkoihin heinäkuun alussa.
  2. Samaan aikaan kahdessa vuorokaudessa Suomessa (murhattin) abortilla n. 50 syntymätöntä lasta. Kansalaisaloite abortin kieltämiseksi sai puolessa vuodessa 20 nimeä.

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy olla kirjautunut, jotta voit jättää kommentin.